Kirjastoauto Runo-Antti III

Kontiolahden kirjastoauto Runo-Antti III palvelee maaseudun asukkaita sekä kouluja, esikouluja ja päiväkoteja Kontiolahden ja Enon alueilla.
Pysäkkiverkosto on tavanomaista joustavampi innovatiivisen aikataulurakenteen ansiosta. Auto uusittiin vuonna 2010. Ilmastointi pitää lämmön kirjastotilassa miellyttävänä niin pakkasilla kuin helteillä.
Auton ulkonäön oleellinen tekijä on luontokuvaaja Matti Pihlatien maisemakuva Höytiäiseltä.
Runo-Antin kotisivut
Selkien-Mönnin kappeli
Selkien ja Mönnin kylien yhteiselle hautausmaalle rakennettiin vuonna 1983 kappeli, joka toimii samalla kylien hautausmaan kappelina ja kirkkona. Kappeli toimii myös kirkkotilana hautausten, avioliittoon vihkimisten ja kasteiden yhteydessä. Pyöröhirrestä rakennetun kappelin on suunnitellut arkkitehti Erkki Helasvuo.
Lisätietoja Kontiolahden seurakunnan sivuilta
Selkien Koulu
Mönnin kylän ala-asteikäiset lapset käyvät koulua 7 km päässä Selkiellä vuosina 2005-2006 taidokkaasti remontoidussa kyläkoulussa.
Selkien koulun opetuksessa hyödynnetään niin vaaramaista ympäristöä kuin myös vaarakylien rikasta perinnettä.
Koulusta löytyy neljä opetustilaa, liikuntasali ja teknisentyön tilat. Lisäksi koulun yhteydessä on monitoimitila, joka toimii mm. nuoriso- ja perhekerhotilana sekä yhdistysten kokouspaikkana.
Koululla on tietokoneita, nopea laajakaistayhteys, videotykkejä, äänentoistolaitteet, soittimet koulumusisointiin ja bändikerhoihin, sekä tekniseen- ja tekstiilityöhön vaadittavat laitteet ja välineet.
Selkien koulun kotisivut
Selkien koulu
Selkientie 47 B
81235 Lehtoi